PekkaSiikala11 Suoraa puhetta

Median kaksisuuntainen mielialahäiriö

Media on kautta historiansa ollut merkittävä vaikuttaja ja mielipidejohtaja. Tämä tuskin on uutinen kenellekään. 2000-luku kuitenkin mullisti tiedonvälityksen ja median täydellisesti, ja tämän muutoksen vaikutuksia ei kovin hyvin ymmärretä. Media näet siiryi tuolloin totuudenjälkeiseen aikaan, mutta silti siihen suhtaudutaan kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunut.

Internet ja median siirtyminen verkkoon synnyttivät mediassa kaksisuuntaisen mielialahäiriön, eikä tähän vaivaan ole vielä lääkettä nautittu, vaikka lääke toki on olemassa. Mikä media ensimmäisenä uskaltaa pillerin nielaista?

Media ei ole puolueeton, ja ennen muuta se ei ole kone. Media on joukko ihmisiä, josta osaa kutsutaan toimittajiksi. Ihmisiin voidaan aina vaikuttaa. Myös toimittajiin voidaan vaikuttaa. Toimittajat ovat vaikutuksille alttiita, kuten kaikki muutkin ihmiset. 

Entä ketkä eniten vaikuttavat mediaan ja toimittajiin, jopa heidän mielipiteitään ohjaillen? Tietysti me lukijat ja median kuluttajat, koska internet ja median verkkoon siirtymisessä tapahtuneet virheet tekivät meistä  lukijoista vallankäyttäjiä. Meille annettiin mahdollisuus kommentoida uutisia, ja juuri siitä on tullut keinomme ohjata mediaa ja toimittajien työtä  - siis jopa mielipiteitä.

Tässä yhteydessä huomautan, että en nyt käsittele verkkolehti Uutta Suomea. Uudessa Suomessa uutisten kommentointi on hyvin vähäistä, eikä se siten ole kovin ohjaava tekijä Uuden Suomen toimittajien työssä. Uuden Suomen lukijat purkavat tuntojaan Puheenvuorossa, jossa itse asiassa hyvin vähän käsitellään uuden Suomen julkaisemia uutisia.

Esimerkiksi Helsingin Sanomissa tilanne on aivan toinen. Siellä ns. kansalaisjournalismi keskittyy pelkästään Helsingin Sanomien julkaisemien uutisten ja artikkeleiden kommentointiin. Ei ole mitään Puheenvuoroa. On vain uutisia ja artikkeleita.

Sopiva uutinen tai artikkeli kerää Helsingin Sanomissa varsin nopeasti satakin kommenttia. Miten tällainen vaikuttaa toimittajaan?

Toimittaja kirjoittaa juttuja ja analysoi uutisia, ja jokainen toimittaja haluaa että hänen jutullaan on lukijoita. Ei toimittaja muuten olisi toimittaja. Jos jossain on toimittaja, joka ei ole lainkaan kiinnostunut siitä lukeeko joku hänen tekstinsä vai  ei, niin hän voi täällä ilmoittautua. Kiitos.

On siis jokseenkin luonnollista että toimittaja seuraa miten paljon hänen muokkaamansa uutinen kerää kommentteja. Yhtä luonnollista on että hän tarkkailee mitä mieltä kommentoijat ovat. Ovatko he puolesta vai vastaan? Ovatko he hänen kanssaan samaa mieltä vai eri mieltä? Eikä yksin toimittaja ole kiinnostunut näistä seikoista, vaan ne kiinnostavat myös päätoimittajia. On kyse levikistä, ja siten viime kädessä rahasta.

Harvassa taitavat olla ne täydelliset ihmiset, joihin toisten mielipiteet eivät vaikuta. Ei niin täydellisiä ihmisä ole edes toimittajissa. Negatiivinen palaute kommenteissa vaikuttaa toimittajaan, samoin positiivinen palaute. Journalistin ohjeet eivät siinä vaakakupissa pitkässä juoksussa paljoa paina, koska ihminen on ihminen.

On tärkeätä muistaa etteivät journalistin ohjeet koske kommentoijia. Asia selviää, kun lukaisee Helsingin Sanomista muutaman kommenttijonon alusta loppuun. Äänekkäimmät, härskeimmät ja aktiivisimmat kommentoijat ovat laumanjohtajia, jotka surutta ja kenenkään asiaan puuttumatta nimittelevät ja leimaavat eri mieltä olevia kommentoijia niin kauan, että nämä lopulta kyllästyvät ja poistuvat pysyvästi.

Näin saavutetaan eräänlainen yksimielisyys, hämmästyttävän pienen joukon voimin, ja juuri tämä yksimielisyys väistämättä alkaa ohjailla toimittajien mielipiteitä ja näkemyksiä, tekstejä, koska toimittajat ovat sittenkin vain ihmisiä.

Sitä minä kutsun median kaksiuuntaiseksi mielialahäiriöksi.

Jos joku haluaa syvemmin perehtyä aiheeseen, niin hänen kannattaa tutustua Helsingin Sanomien julkaisemiin uutisiin Britannian myrkytysjupakasta ja  aivan erityisesti näiden uutisten keräämiin kommentteihin.

Lopetan lainaamalla lyhyen pätkän Helsingin Sanomien eilen 22.3. klo 19.06 julkaisemasta jutusta:

"Syyllisestä voi olla mitä mieltä haluaa, mutta ainakaan julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella ei iskun todellista tekijää ole voitu osoittaa." (HS)

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen
Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Kaikkia uutisia ei voi kommentoida näissä ns. totuusmedioissa.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Ei varmastikaan kaikkea kaikissa. Hesaria olen viime aikoina tässä mielessä aktiivisesti seurannut, ja enimmäkseen siellä voi uutisia kommentoida ja kommenteille voi myös antaa "Hyvin argumentoitu" klikkauksia, mikä on yksi tapa vahvistaa yhä enemmän yhä harvempia mielipiteitä. Nämä eräänlaiset "tykkäykset" tuskin jäävät toimittajilta huomaamatta.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tämä oli lukemistani jutuistasi ehdottomasti paras. Niin totta ja niin johdonmukaisesti perusteltu.

Se kuvaa hyvin ihmisen laumaeläimen luonnetta ja selittää miksi todellakin laumassa tyhmyys tiivistyy, koska enemmistön kanssa samaa mieltä oleminen on tärkeämpää kuin totuus. Voisi jopa sanoa tämän selittävän miksei demokratia tuota järkeviä päätöksiä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Juuri tästä samaa mieltä olemisesta, sen tarpeesta ja sen vahvistamisesta noilla kommenttipalstoilla on kyse, ja uskon etteivät toimittajat ole lainkaan immuuneja tarpeelle olla samaa mieltä.

Esimerkkinä käyttämäni Helsingin Sanomien kommenttiosioissa etenkin Venäjään ja Natoon liittyvissä asioissa samanmielisyys on jopa erittäin vihamielistä - siis niitä kommentoija kohtaan jotka edustavat samanmielistä poikkeavia näkemyksiä. Heidät leimataan erittäin jyrkästi ja loukkaavasti mm. vieraan vallan edustajiksi, vaikuttaja-agenteiksi, putinisteiksi, Kremlin kellokkaiksi, trolleiksi jne.

Jopa silloinkin kun erimielinen siteeraa sanatarkasti suoraan Helsingin Sanomia.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Olen huomannut. Aggressio on vahvaa vihapuhetta ja se henkilöidään niin, ettei jää asia epäselväksi. Toimituksen moderointi ei puutu tällaiseen lainkaan. Koska jos haukkuu lehden linjan mukaan myötäkarvaan jonkin kommentoijan on suojeluksessa.

Muistuttaa 30-luvun Saksaa, jossa kansa ei puuttunut, kun ruskeapaidat hakkasivat juutalaisia keskellä katua ja estivät heidän liikkeisiinsä menon. Käveltiin vain muina miehinä ohi. Oltiin samaa mieltä ja kuuluttiin enemmistöön.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Tähän median vakavaan sairauteen löytyy onneksi erittäin tehokas lääke, ja se lääke on uutisten kommentoinnin estäminen.

Luonnollisesti monet pitävät tällaisen lääkkeen käyttöä sanavapauden rajoittamisena, mitä se tietenkään ei ole.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Pekka on selkä (is back). Kivaa, että wanahan kaartin hemmot palaavat. Ehkä tällä alustalla on sitten vielä toivoa välttyä Aamulehden blogien kohtalolta.

Muutama muukin saisi tulla takaisin, jotka "ilmoita asiaton"-napin päällä istuneet (sittemmin itsekkin poistuneet) saivat katoamaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset