PekkaSiikala11 Suoraa puhetta

Mitättömät miehet pelkäävät naisia - Mutta aika entinen ei koskaan palaa

Naisten pääsy pois hellan ja nyrkin välistä teki mitättömistä miehistä onnettomia, katkeria ja naisvihaisia. Tämä on ymmärettävää, koska mitättömän miehen ainoa etu ja arvo oli pitkään vain sukupuolessa. Riitti kun oli mies.

Näiltä miehiltä vietiin elämässä pohja pois, koska heillä ei juuri muita avuja ollut kuin sukupuoli. Kamala kokemus, oletan. Siitä kokemuksesta kumpuaa naisviha.

Naisvihaan kuuluu naisten mitätöinti tavalla millä hyvänsä, useimmiten hyvin kestämättömin perusteluin. Vedotaan fyysisiin ominaisuuksiin, jopa niin pitkälle että halutaan urheilukilpailuihin yhteiset sarjat miehille ja naisille, koska miehet todennäköisesti ovat hieman nopeampia ja hyppäävät hieman korkeammalle.

Heikko esitys heikoilta miehiltä.

Todellisessa elämässä naiset ovat kautta historian korvanneet vähäisemmän fyysisen voimansa älyllä, sitkeydellä ja ahkeruudella. Niin he tekevät yhä. Eikä tämä maailma enää kovin paljoa fyysistä voimaa tarvitse. Naiset ovat metsätöissä yhtä tehokkaita kuin miehet.

Enää ei paremmuteen riitä kahden kiveksen kantaminen. Nyt ollaan lähes kaikessa samalla lähtöviivalla, mikä on hirveätä niille miehille, jotka kisassa kakkosiksi jäävät. Heidän elämänsä täyttyy tappion jälkeen selityksillä ja naisvihalla.

Luonnon kannalta nainen on aina ollut miestä arvokkaampi, tunnetuista syistä, ja miehet ovat olleet kulutustavaraa, jonka tärkein tehtävä on ollut karsiminen ja karsiutuminen. Siksi miehet yhä harrastavat sotia ja muita älyttömyyksiä, ja siksi nuorten miesten tapaturmakuolleisuus on paljon korkeammalla tasolla kuin nuorten naisten.

Vahvoilla älykkäillä miehillä ei  tietenkään ole minkäänlaisia ongelmia naisten suhteen. Ei heillä ole tarvetta vedota sukupuoleensa, eivätkä he pelkää naisia.

Hyvä niin. Muitten miesten on syytä hyväksyä miehille luontainen nokkimisjärjestys. Jotkut ovat pomoja, ja nyt ne jotkut voivat olla naisia.

Aika entinen ei koskaan enää palaa.

.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Minä en pelkää naisia. Olen ikääntyessäni tullut vaan viisaammaksi. Eli on viisasta noudattaa vanhaa kunnon ohjetta. Parempi tossun alla kuin taivasalla.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Kyllä ja koirankopissa on tosi ahdasta yöpyä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Totta. Mutta ei tässä blogissani nyt ihan parisuhteista ole kyse. Ne ovat aivan oma lajinsa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

olen mitätön, työtön.. kakilla mittareilla erittöin huonossa tilassa mutta silti en pelkää naisia..

Tämä blogi on aika surkeaa ja "syyllistävää". aina on ollut miehiä jotka jäävät ilman naista. nyt vaan enemmän, koska naisia on vähemmän kuin miehiä.. joskus sodan aikana ja vähän jälkeen tilanne oli toinen..

mut joo.. kiten sanoin surkea blogi.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Mittaat mitättömyyttä väärillä mittareilla. Mutta se on oma asiasi. Jos et pelkää naisia etkä tunne naisvihaa, niin et ole blogini tarkoittamassa merkityksessä lainkaan mitätön mies.

Varsinainen supermenestyjä (taloudellisessa mielessä) voi olla todellinen luuseri blogini tarkoittamassa mielessä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

kerrotko sittrn tarkemmin blogissasi minkälaista tarkoitat? Sellaistako joka tappoi itsens koska ei saannut naista? vai minkälaisia miehiä? Aika vähn Suomessa on naisia vihaavia miehiä joosta olisi kenellekkään haittaa..

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #7

Kuten blogitekstissäni kerroin niin tarkoitan miehiä, jotka väheksyvät naisia kaikilla mahdollisilla tavoilla ilman kestäviä perusteluja, usein niin että väheksyntä on muuttunut suoranaiseksi naisvihaksi.

Ja heitä Suomessa riittää. Pelottavan paljon.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

No blogistilla on slaavilainen kausi, kai selaillut Tsehovia tai muuten mieli maassa, jossa hahmona seikkailee aina tarpeeton ihminen joka kääntyy mitättömäksi mieheksi josta tämä blogi muodostui.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Minulla ei ole mieli maassa kuin korkeintaa puoli päivää joka viides vuosi, jos silloinkaan. Eikä minun ole milloinkaan tarvinnut kokea yhtäkään naista uhaksi.

Naisviha kuitenkin on ihan tosiasia, ja nähdäkseni kuvasin sen syntytavan aika hyvin. Naisvihan edustajia löytyy ilman muuta Puheenvuorostakin. Niitä luusereita.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola Vastaus kommenttiin #6

Meillä vaimoni kanssa on yhteinen pankkitili; molemmilla käyttöoikeus.
Kun minä lähden "maalikyliin", vaimo kysyy, onkos sinulla rahaa, yleensä ei ole. Sitten vaimo, riittääkös satanen?
Näin meillä mennään ja en tunne ollenkaan alemmuudentunnetta; vaimo vaan on parempi raha-asioiden hoitaja minä taas parempi jossain muussa, tasoihin mennään.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #23

Minä saan kaksikymppiä. Jos hyvin käy.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"...muuten mieli maassa...".
Meneehän se mieli maahan, kun niin moni mies ajattelee vain kiveksillään.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

"Naiset ovat metsätöissä yhtä tehokkaita kuin miehet."

Ei todellakaan pidä paikkaansa.

"Vahvoilla älykkäillä miehillä ei tietenkään ole minkäänlaisia ongelmia naisten suhteen."

Olen vahvaluonteinen ja älykäs mies, enkä ikinä voisi mennä väittämään, ettei minulla ole minkäänlaisia ongelmia naisten suhteen. En ole myöskään tavannut sellaista miestä, jolla ei tosiasiallisesti olisi ongelmia naisten suhteen. Kerskurit ovat asia erikseen. Ymmärrän kyllä sen, että vahvat ja älykkäät miehet valitsevat kumppaninsa huolella (koska on varaa valita) eivätkä lähde mukaan naisten tunnehullutuksiin (koska neuvotteluvoima on heillä), mutta etteikö mitään ongelmaa...aika paksua.

Ylipäätään, miksei naista saisi vihata, saahan sitä kai rakastaakin? Voidaanko todella lähteä siitä, ettei naisessa ole mitään ongelmaa? Samanlaisia ihmishirviöitä sitä löytyy hameväenkin joukosta kuin meistä miehistä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Edustat juuri sitä mistä kirjoitin. Vetoat naisten tunnehullutuksiin, eli nostat itsesi heitä ylemmäksi pelkän sukupuolen ja yleistyksen perusteella.

Miehillä on tunnehullutuksia aivan yhtä paljon kuin naisilla, mutta ikävä kyllä vaarallisemmissa yhteyksissä ja asioissa.

Metästöissä et ole ollut koskaan ja et ainakaan tällä vuosituhannella. Toisaaalta et ole tainnut nähdä 1950-luvun rakennustyömaitakaan, joilla naiset tekivät raskaimmat työt.

En muuten ole missään väittänyt ettei naisissa koskaan esiintyisi virheitä, ongelmaa, kyvyttömytttä tai typeryyttä.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Niin, edustan vahvaa ja älykästä miestä, josta kirjoitit. Tämän luulisi näkyvän jo siinä, etten osta heikkoja väitteitäsi. Osaan ja olen havainnoinut maailmaa, elämää ja naisia ja vedän johtopäätökseni - kiitos vaan - oman ajatteluni lopputulemana. Enkä nosta itseäni naisen yläpuolelle, mutta teen kyllä eron miehen ja naisen välille; ne ovat eri asioita ja olentoja.

Pohjois-Suomessa kasvaneena ihmisenä olen kyllä ollut metsätöissä; istuttamassa taimia ja harvennushakkuuta tekemässä. Varmasti enemmän kuin ikäluokkani keskimääräinen miespuolinen edustaja, naisista puhumattakaan. Siellä ei näkynyt naisia kuin nuotiolla kahvia keittelemässä, penikoiden perään katsomassa ja marjoja poimimassa.

Et liene tavannut nykyajan nirppanokkaisia konsumeristi-citynaisia, koska uskot niin kovasti naisten kykyyn tehdä raskaita töitä. Olet tainnut vähän jäädä kiinni menneeseen vaikka kirjoitatkin, että "aika entinen ei koskaan enää palaa".

Ok. Jos kerran naisissa esiintyy ongelmaa, niin mikä tämä "vahvoilla ja älykkäillä miehillä ei ole ongelmaa naisten suhteen" - läppä oikein on?

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #12

Se ei ole mikään läppä. Mutta menee kyllä ymmärryksesi yli. Sille minä en tietysti mitään voi.

Olen jatkuvasti tekemisissä myös nuorten city-naisten kanssa. Kuin myös nuorten ja vähän vanhempienkin ei-citynaisten kanssa. Kaikilla heillä voimat ja kyvyt riittävät moderniin metsätyöhön.

Olipa hyvä että ilmestyit esimerkiksi siitä mistä kirjoitin!

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula Vastaus kommenttiin #13

Emme ole lähelläkään tilannetta, jossa ymmärrykseni olisi ylitetty.

Kerrataan nyt. Sinä kirjoitat, että vahvoilla ja älykkäillä miehillä ei ole ongelmaa naisten suhteen. Tunnustit kuitenkin, että naisissa esiintyy virheitä, ongelmaa, typeryyttä ja kyvyttömyyttä. Tarkoitatko siis, että vahva ja älykäs mies valitsee olla välittämättä näistä naisen huonoista ominaisuuksista ts. teeskentelee itselleen ja toisille, ettei niitä ole? Eikö tämä olisi nimenomaan heikkojen ja typerien miesten toimintamalli?

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #14

Sinulla voi olla ongelma, ja sinulla voi olla runsaasti ongelmia, mutta ne eivät ole minkäänlainen ongelma minulle.

Typerä esimies voi olla minulle riesa, jopa ongelma, mutta asialla ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Minulla siis ei ole ongelmaa naisten suhteen. Typerysten suhteen voi joskus olla. Silloin vaihdan työpaikaa.

Ymmärryksesi on ylitetty, sori vaan, ja olet asemoinut jutuillasi itsesi aivan muuhun ryhmään miehissä kuin mihin kuvittelet kuuluvasi.

Hyvää jatkoa toivotan.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula Vastaus kommenttiin #16

Hyvä on. Sinulla ei ole ongelmaa naisten suhteen. Siinähän se blogin viesti taisi tullakin...

Nikolai Holopainen

Olla uskollinen yhdelle ja uskoton muille on elämän dilemma. Muhammed oli nero. Lähetti nuoret miehet neitsytjahtiin häiritsemästä haaremin rauhaa.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Jätetään haaremit tämän keskustelun ulkopuolelle. Elämme 2000-lukua

Nikolai Holopainen

Meistä säälittävistä ei ole puolisoiksi ja tämä aiheuttaa miespulaa naismaailmassa. Eri aikakausina on ollut erilaisia ratkaisuja, sitä halusin tuoda esiin.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Ennen vanhaan riitti kun oli mies, koska miehisyyteen automaattisesti liitettiin vaadittuja ominaisuuksia. Nykyään kaikenlaiset pojat, neidit, homot ja ukot väittävät luonnonjärjestyksen vastaisesti olevansa miehiä. Lähinnä vasemmistolaisissa piireissä tunnistetaan tämä perustodellisuus; sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, se ei riipu vain sukupuolielimistä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Oletko sitä mieltä etteivät ukot ole miehiä? Entä oletko itse mies? Pidätkö itseäsi sukupuolesi perusteella naisia kyvykkäämpänä?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Sana ukko viittaa äärimmäiseen maskuliinisuuteen, mutta joidenkin ukkojen kohdalla pitää todeta, että he eivät enää ole täysin miehiä. Ja mitä omaan kyvykkyyteeni verrattuna naisiin tulee niin, perkele, punttisali on opettanut nöyryyttä.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala Vastaus kommenttiin #19

Miten määrittelet miehuuden? Potenssinko perusteella?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu Vastaus kommenttiin #22

Potenssi on jokaisen henkilökohtainen asia, joten se ei kelpaa miehuuden määritelmäksi. Lisäksi moni mies on valinnut elämäntavakseen selibaatin.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala Vastaus kommenttiin #26

Taisi mennä blogi yli hilseen.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen Vastaus kommenttiin #22

Aika monen naisen mielestä miehuus ilmenee juuri kertomallasi tavalla. Monen feministinkin. Ja ainakin tietyssä tilanteessa.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola Vastaus kommenttiin #19

Vai punttisaliko se sitten määrittelee miehuuden. Olen totaalisesti eri mieltä. Rautojen nostelu ei kaipaa aivoja, elämä ja elämän ymmärtäminen kyllä.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu Vastaus kommenttiin #25

Miehelle sydän on tärkeämpi kuin aivot, kuten Runeberg runossaan Sven Tuuva kertoo.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Todellisessa elämässä naiset ovat kautta historian korvanneet vähäisemmän fyysisen voimansa älyllä...".
Pakkohan se on, jos ei ole kiveksiä millä ajatella.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Jos joku sanoo että ihmiset sotisivat vähemmän jos naiset olisivat vallassa, on erittäin idiootti ja tyhmä.. historia tuntee myös sotaisia naisia ja jos he olisivat olleet enemmän vallassa sotia olisi ihan yhtä paljon jollei jopa enemmän..

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Aihe on mielenkiintoinen.

Millaisen neuvon antaisit elämään näille miehille, että kuinka heidän kannattaisi elämänsä elää?

Joskus perheettömistä ja naisettomista miehistä voi tulla yhteiskunnallisia ongelmia. Tulisiko sinusta yhteiskunnan puuttua asiaan jollain tapaa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset