PekkaSiikala11 Harva tietää ja useimmat luulevat

Kaikki blogit puheenaiheesta Seksuaalirikokset

Pari pikku kysymystä

Jätän tähän mietittäväksi pari pikku juttua: muslimeja on maailmassa 1,3 miljardia. Arabimaissa on noin 300 000 000 asukasta. Meitä suomalaisia on viitisen miljoonaa. Miten joidenkin onnistuu uskotella itselleen, että tuo koko 1,3 miljardin ihmisen joukko, tai ainakin ne kolmesataa miljoonaa arabia, muodostavat yhtenäisen massan tai monoliitin niin, että kun joku tekee rikoksen ihan toisella puolella Suomea, on asiallista mennä ammuskelemaan toisen, asiaan mitenkään liittymättömän pariskunnan oven läpi?

Tahallisella väärinymmärtämisellä halutaan suunnata keskustelua

Siniset esittivät eilen törkeisiin rikoksiin tuomittujen palauttamisesta lähtömaahansa siitäkin huolimatta, että henkilö joutuisi kotimaassa vaaraan. Se oli vastaus Suomeen pesiytyneeseen uuteen rikoskulttuuriin, jossa tänne suojelun perusteella tulleet ovat perustaneet lapsiin kohdistuneita seksuaalirikosrinkejä.

Jokainen seksuaalirikos on liikaa

Oulu ja Suomi on järkyttynyt alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä. Moni miettii, miksi hirveät rikokset ovat tapahtuneet ja miten niitä voisi estää. Ajatukset ovat uhrien kärsimyksissä.

Valitettavasti julkitulleet rikosepäilyt eivät ole ainutlaatuisia. Joka päivä Suomessa tapahtuu seksuaalirikoksia ja uhreina on myös alaikäisiä. Jokainen rikos on liikaa. Seksuaalirikokset jättävät uhriin syviä arpia. Suurin osa seksuaalirikoksista ei tule koskaan päivänvaloon, eivätkä uhrit saa oikeutta.

Seksuaalirikollisuuden kulttuurisidonnaisuus

Vuonna 2015 kirjoitin blogin “kuka raiskaa ja miksi”. Blogissani mainitsin, että Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat väestöosuutensa nähden useammin rikoksesta epäiltynä kuin suomalaiset, suurimmillaan ryhmän osuus oli raiskausrikoksissa, joissa ulkomaalaista maahanmuuttajaa epäiltiin rikoksesta 16,9 % (tämä oli vuonna 2014) vastaava luku vuonna 2017 oli 26,3 % (nousua lähes kymmenen prosenttiyksikön verran).

Naisten vapaus on uhattuna

Naisten ja tyttöjen vapaus Suomessa on uhattuna. On tunnustettava, että meille vieras suhtautuminen naisen oikeuksiin on rantautumassa tänne. Neljän nuoren äitinä minua hirvittää ajatella, millaiseen maahan lapseni ovat varttumassa aikuisiksi. Suomessa on totuttu, että naiset ja tytöt voivat kulkea vapaasti ja että täällä on tasa-arvo sukupuolten välillä. Jos ummistamme silmämme, niin niin naisten vapaus loppuu täälläkin joku päivä.

Case Oulu: Ratkaisuja, ei politikointia

Oulussa ja nyt myös Helsingissä paljastuneiden järkyttävien alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten jälkeen keskustelu käy kuumana. Kysytään, miksi näin kävi ja mitä pitäisi tehdä, ettei näitä tekoja nähtäisi jatkossa lisää. Suomalaisten tunteet vaihtelevat järkytyksestä ahdistukseen, suruun, pelkoon ja vihaan tekijöitä kohtaan.

Ratkaisu- ”grooming-ilmiön” eliminointi nuorten kännyköistä​

Tutustukaa ensin tuohon ilmiöön, jos se on vieras ( alla oleva YLE:n linkki ).

Älykännykkä on samalla myös käyttökelpoisuutensa lisäksi pahuuden pesäke nuorilla. Se on sidoksissa suureen osaan näistä seksuaalirikoksista.

Koska nuorten kännykkää eivät vanhemman valvo tai edes osaa epäillä, millä saiteilla nuoret niissä liikkuvat, pitää löytää muut konstit. Kännyköitä ei voi ottaa pois, mutta pois voi ottaa jotain muuta:

Liian yksin

Onko sinut raiskattu tai oletko joutunut muun seksuaalirikoksen uhriksi? Jos vastasit, että kyllä, osaat suhtautua ajankohtaiseen keskusteluun uhrin näkökulmasta. Toki ei tarvitse joutua seksuaalirikoksen uhriksi jotta voisi ymmärtää, kuinka vakavasta asiasta puhutaan.

Raiskaukset ja muut seksuaalirikokset ovat vakavia asioita myös nykyisen kuohunnan jälkeenkin. Saadaanko raiskauksien ja seksuaalirikosten määrät laskemaan tai loppumaan? Saa nähdä. Seksuaalirikosten määrän vähentämisen pitäisi olla päättäjien tärkein tavoite.

Putinin kaupparatsu saapui Suomeen

 

 

Poliisilla on kova työ varjella seksuaalirikosten uhreja ja heidän läheisiään myös poliittisilta korppikotkilta, jotka lehahtavat ylle lekuttelemaan. Paikalle on lentänyt mm. brittitoimittaja Katie Hopkins, joka ei nykyisellään tosin enää juuri perinteiselle medialle työskentele, sillä hän on jättänyt taakseen työnantajilleen jättimäisiä laskuja leimattuaan syyttömiä ihmisiä ties mistä. Hopkins sai potkut jopa karkeamaineisesta The Sunista, mitä voidaan pitää jo saavutuksena.

Poliitikkojen on yhä vaikea puhua rikollisuuden ja turvapaikanhaun kytköksestä

”Kotoutumisessa on kiinnitettävä enemmän huomiota suomalaisen yhteiskunnan perusarvoihin ja siihen, että niitä pitää pystyä täällä kunnioittamaan…”

”Nämä luvut kertovat, että jotain on mennyt pieleen maahanmuuttajien laillisuuskasvatuksessa…”

”Meidän pitää nyt kysyä, olemmeko epäonnistuneet kotouttamisessa ja onko niin, ettei Suomeen muuttaneille ole kerrottu riittävästi…”

Yllä olevat ovat lainauksia suomalaisilta puoluejohtajilta.

///

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä